Susanna Pihlaja
 

Olen Velho Arts Oy:n toinen puolisko, sekalaisen kulttuurisaran kyntäjä, laulaja ja taiteilija.

Taiteet ja musiikki ovat jääneet päällimmäisiksi työvälineiksi elämäni eri käänteistä ja kouluista. Ne ovat kuitenkin paljon enemmän kuin työvälineitä. Parhaimmillaan ne parantavat, kohottavat ja tekevät unelmista totta. Niiden siivin voi tuntea olevansa vapaa mihin vain. Taide ja musiikki tuovat valoa, voimaa ja jaksamista. Kaikilla on niihin pääsy.

Ideat kuviini (ks. Taidegalleria) syntyvät omasta mielikuvituksestani, saduista, luonnosta, elämästä. Teen taidetta myös tilauksesta. Lisäksi minulta onnistuvat kasvomaalaukset vaikkapa lastenjuhliin tai halloweenpirskeisiin.


 

Susanna Pihlaja